11/09/2014

Daim-valkosuklaajuustokakku

Tämän suussasulavan juustokakun tein isänpäiväksi. Kakun herkullinen makuyhdistelmä voi  näin äkkiseltään kuulostaa liian makealta, mutta sitä se ei ole. Maut toimivat loistavasti ja kakusta tulikin yksi lemppareistani. Reseptiä on kehuttu myös Hellapoliisin sivulla, josta sen nappasinkin. Tein reseptiin pieniä muutoksia, joten alla oma versioni.




Daim-valkosuklaajuustokakku
16-22cm vuokaan (omani on tehty 16cm vuokaan)

Pohja:
200g tummia täytekeksejä esim. Domino
75g margariinia tai voita sulatettuna
2rkl  maitoa

Täyte:
2 1/2dl vispikermaa 
1/2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
250g vaniljatuorejuustoa
100g valkosuklaata
3 liivatetta 
2rkl kiehuvaa vettä
1 1/2  isoa Daim -suklaapatukkaa rouhittuna (= 3 palaa)

Koristeluun:
Rouhittua Daim-patukkaa

Tee näin:
Murskaa täytekeksit täytteineen. Sekoita keksinmurut, sulatettu rasva ja maito. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää tuorejuusto ja kääntele joukkoon sulatettu suklaa. Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja anna jäähtyä pieni hetki. Kaada liivateneste kerma-tuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kääntele joukkoon rouhitut Daim-patukat. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle, anna hyytyä mieluiten yön yli. 

Koristele Daim-murskalla, suklaarouheella tai sulatetulla suklaalla.

Vinkkejä:
  • Käytä Daim-rakeita patukoiden sijaan.
  • Korvaa vispikerma vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella ja vaihda tuorejuusto tavalliseen.

5/24/2014

After Eight -juustokakku

Minttusuklaan ystävät, olkaa hyvä! Tein tämän ihanan After Eight -juustokakun minttusuklaasta pitävälle äidilleni. Kakku on suklainen, mutta silti raikas. Ei liian makea. After Eight -suklaat ovat jo yksinäänkin herkkua, mutta kun niistä tehdään juustokakku, on lopputulos vastustamaton.

Löysin ohjeen Mau!kas ruokablogista. Alkuperäisellä ohjeella kakusta tulee omaan makuuni vähän liian matala, joten suurensin ohjeen ainemääriä. Vaihdoin myös pohjan suklaacookiet Minttu-Dominoihin. Alla oleva ohje on 24-26cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Itse tein kakun 16 cm:n vuokaan ja puolitin ainesmäärät. Kakun valmistus käy vikkelästi, mutta hyytyminen vie kuitenkin oman aikansa. Koristelin kakun yksinkertaisesti After Eight -palasilla ja sulatetulla suklaalla.

Päivitin muuten blogin bannerin. Mitäs tykkäätte? :)




After Eight -juustokakku
halkaisijaltaan 24-26 cm vuokaan

Keksipohja:
300g Minttu-Dominoita
100g voita tai margariinia

Juustokakku:
6dl kermaa
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria

400g maustamatonta tuorejuustoa
400g After Eight -suklaita
6 liivatelehteä

1-2rkl vettä

Koristeluun:
Muutama After Eight
Pari palaa suklaata

Tee näin:
Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu rasva. Painele massa leivinpaperilla peitetyn tai voidellun irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti. Laita vuoka jääkaappiin.

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Sulata After Eightit vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Sekoita suklaasula ja tuorejuusto keskenään. Purista liivatteista vesi ja liuota ne pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Sekoita liivateneste suklaa-tuorejuusto-seokseen. Lisää vaahdotettu kerma ja sekoita varovasti tasaiseksi. 

Kaada juustokakkuseos irtopohjavuokaan ja tasoittele pinta. Anna kakun hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.









5/11/2014

Pehmeät mokkapalat

Viime viikolla alkoi tehdä mieli mokkapaloja. En ollut tehnyt niitä pitkään aikaan, vaikka ne ovatkin niin helppoja, nopeita ja herkullisia. Halusin tehdä oikein meheviä, kuohkeita ja pehmoisia mokkapaloja, ja löysinkin Pullantuoksuinen koti -blogista hyvältä kuulostavan ja kehutun ohjeen.

Mokkapaloista tuli todella pehmoisia ja kuorrutus kruunasi kaiken. Nämä ovat varmaan parhaita mokkapaloja, mitä olen tehnyt.Tämä kuorrutus jähmettyy todella nopeasti, joten levitä se vikkelästi tasaiseksi ja ripottele heti nonparellit päälle. 



Mokkapalat
pellillinen

Pohja:
200g voita
4 munaa
3dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
3rkl kaakaojauhetta
3tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
2dl maitoa

Kuorrutus:
50g voita
1pkt (500 g) tomusokeria
5rkl (75ml) vahvaa kahvia
1rkl kaakaojauhetta
2tl vanilliinisokeria

Koristeluun: 
Esimerkiksi nonparelleja

Tee näin:
Sulata voi ja jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kääntele muna-sokeri-vaahtoon varovasti vuorotellen kuivat aineet ja maito. Lisää lopuksi sulatettu voi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja kuivu.

Pohjan ollessa uunissa valmista kuorrutus. Sulata voi kattilassa ja lisää loput aineet. Sekoita tasaiseksi. Pidä kattilaa lämpimällä levyllä ja sekoita välillä, jotta kuorrute pysyy juoksevana. Levitä kuorrute kuumalle pohjalle ja ripottele heti nonparellit päälle. Jäähdytä mokkapalat ja leikkaa terävällä veitsellä paloiksi.






5/04/2014

Sydämellinen kauraleipä

Äitienpäivä lähestyy kovaa vauhtia. Meillä on tapana kattaa äitienpäivänä herkkuaamiainen, josta nautitaan koko perheen voimin. Tämä leipä sopisikin täydellisesti aamiaispöytään äitienpäivänä, tai ihan milloin vaan!

Ohje on Fazerin reseptivihkosesta. Reseptillä syntyy yksi sydänleipä ja n. 6 pienempää sämpylää. Voit tehdä myös vain sämpylöitä, jolloin saat 18 sämpylää. Tällä yksinkertaisella reseptillä saat todella pehmeitä ja herkullisia sämpylöitä. Resepti on myös helposti muunneltavissa. Vinkkejä löydät alempaa.



Sydämellinen kauraleipä ja -sämpylät
1 leipä ja 6 sämpylää tai 18 sämpylää

5dl maitoa
1 ½tl suolaa
2rkl sokeria
50g hiivaa
3dl kaurahiutaleita
n. 7-8dl sämpyläjauhoja (käytin vehnäjauhoja)
½dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

Tee näin:
Sekoita kädenlämpöiseen maitoon suola, sokeri ja hiiva. Lisää kaurahiutaleet ja vähitellen jauhot. Alusta taikinaan lopuksi margariini. Vaivaa taikinaa n. 10 minuuttia. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi (n.40 min).

Sydänleipä ja 6 sämpylää:
Erota taikinasta 2/3. Leivo se n. 40 cm pitkäksi tangoksi. Siirrä tanko uuninpellille leivinpaperin päälle. Viillä tanko keskeltä pituussuunnassa siten, että päät jäävät kiinni. Levitä tanko auki teräväkärkisen ovaalin muotoon. Taita ovaalin toinen kärki rinkulan keskelle. Pyörittele lopusta taikinasta sämpylöitä.

Sämpylät:
Jaa taikina 18 osaan. Pyörittele paloista sämpylöitä.

Kohota leivät hyvin liinan alla. Halutessasi voitele leivät maidolla ja ripottele päälle kaurahiutaleita tai siemeniä. Paista 225 asteessa 10-12 min.

Muunnelmia:
  • Lisää taikinaan 100g juustoa tai 2 porkkanaa tai 1dl pähkinärouhetta tai 1dl siemeniä.
  • Korvaa kaurahiutaleet muilla jauhoilla, esimerkiksi sämpylä-, ruis- tai grahamjauhoilla.
  • Korvaa maito piimällä. Tällöin vähennä jauhojen määrää hieman.
  • Lisää mausteita, esimerkiksi 1dl tuoretta persiljaa tai ruhosipulia tai 2-3tl kuivattua basilikaa tai oreganoa.





4/28/2014

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

Olen tehnyt useat kerrat tätä juustokakkua, sillä tämä on aina yhtä täydellistä. Tämä on parasta juustokakkua, mitä olen koskaan syönyt. Samettisen pehmeää, suussasulavaa ja ihanan makuista.

Resepti on Leila Lindholmin Pala Kakkua -kirjasta, siellä muistaakseni nimellä New York Blueberry Cheesecake. Se löytyy myös blogistani täältäAlkuperäisessä reseptissä käytetään mustikoita, mutta myös muut marjat sopivat mainiosti. Itse pidän eniten vadelmaisesta versiosta. Reseptistä poiketen paistoin kakun vesihauteessa estääkseni repeilyä ja haude toimii todella hyvin. Tällöin kakkuun ei tule myöskään uunijuustokakulle tyypillistä ruskettunutta reunusta (hyvä vai huono asia? :ehh: ).


Vesihaude uunijuustokakulle:

Kääri irtopohjavuoan pohja ja reunat folioon, ettei sen sisään vuoda vettä. Kaada juustokakkuseos vuokaan. Nosta vuoka isomman uunivuoan tai pellin sisään. Kaada vuokaan/pellille vettä ja nosta koko hökötys uuniin tai toisinpäin (ensin uunin, sitten vettä).

































Osallistuin tällä kakulla leivontafoorumin maaliskuun haasteesen ja sijoituin kolmanneksi. Sain Fazerilta ihanan paketin täynnä Fazerin leivontatuotteita. Kuvasta puuttuu leivontakaakao, joka pääsi heti käyttöön ;)



3/30/2014

Raikas passion-vadelmatäytekakku

Osallistuin leivontafoorumin helmikuun haasteeseen, jossa piti tehdä kakkupohja ja täyte. Halusin osallistua haasteeseen raikkaalla kakulla. Vadelmatäytekakku oli ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa, mutta halusin perinteisen täytteen rinnalle vielä jonkin toisen täytteen. Päädyin lopulta käyttämään passion-hedelmää, joka on kasvattanut suosiotaan viime aikoina.

Halusin kokeilla tähän kakkuun valkosuklaapohjaa, ja teinkin sen, mutta pohja ei ollut ollenkaan mieleeni. Se oli todella rasvainen, tuhti ja äklö. Pohja joutui valitettavasti roskiin. Päädyin sitten tekemään tavallisen sokerikakkupohjan, johon lisäsin hieman vailjasokeria ja appelsiininkuorta.

Kakku täytti odotukseni, eli se oli raikas ja tietysti hyvänmakuinen. Passionhedelmän siemenet rouskuivat hauskasti hampaissa, mutta ne voi kyllä halutessaan poimia pois (tai hurauttaa tasaiseksi monitoimikoneessa)
 :D


Kakun koristelu oli tällä kertaa toissijaista, sillä sitä ei saanut näkyä haastekuvassa. Tämän vuoksi kokonaisesta kakusta koristeineen ei löytynyt kunnollista kuvaa. Kuorrutin kakun kermavaahdolla ja kaulin päälle vaahtokarkkimassalevyn. Koristeiksi kokeilin tehdä ruusuja ensimmäistä kertaa ja lopputulos oli ihan ok. Eikun vain harjoittelemaan lisää!





Passion-vadelmatäytekakku
halkaisijaltaan 16 cm vuokaan

Pohja:
3 munaa (riko munat lasiin)
sokeria (kaada toiseen lasiin, niin että saman verran kuin munia)
vehnäjauhoja (kaada lasiin, niin että saman verran kuin munia)
2 tl vaniljasokeria
puolikkaan appelsiinin tai sitruunan kuori 

Vadelmatäyte:
150g vadelmia
1dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
sokeria maun mukaan (2-3rkl)
2 liivatelehteä
n. 2rkl vadelma- tai marjamehua

Passiontäyte:
3-4 passionhedelmää
50g passionhilloa (Jam It!)
1dl vispikermaa
1 prk Vitalinea passion-kerrosrahkaa tai 100g tuorejuustoa
(½tl sitruunamehua)
2 liivatelehteä
n. 2rkl hedelmämehua

Kostutukseen:
1-2dl hedelmämehua

Tee näin:
Pohjaa varten vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri puhtaassa ja kuivassa kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi (n. 10 min). Yhdistä jauhot ja vaniljasokeri. Kääntele muna-sokerivaahtoon appelsiininkuori ja siivilöity jauhoseos. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Paista pohjaa 175 asteessa n. 40 min. Jäähdytä, kumoa ja leikkaa pohja kolmeen osaan.

Vadelmatäyte. Jos käytät pakastevadelmia, kiehauta niitä 2 minuuttia. Siivilöi vadelmista siemenet pois. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto ja vadelmat. Lisää sokeria maun mukaan. Liota liivatelehtiä n. 5 minuuttia kylmässä vedessä. Kuumenna kiehuvaksi vadelmamehu ja lisää siihen sekoittaen nyrkissä "kuiviksi" puristellut liivatteet. Lisää liivateseos täytteeseen ja vatkaa huolellisesti.

Passiontäyte. Halkaise passionhedelmät ja kaavi niistä hedelmäliha talteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen kerrosrahka, hedelmäliha ja passionhillo. Lisää halutessasi sitruunamehua. Liota liivatelehtiä n. 5 minuuttia kylmässä vedessä. Kuumenna kiehuvaksi hedelmämehu ja lisää siihen sekoittaen nyrkissä "kuiviksi" puristellut liivatteet. Lisää liivateseos täytteeseen ja vatkaa huolellisesti.

Kokoa kakku irtopohjavuoan rengasta apuna käyttäen mieluiten tarjoilua edeltävänä päivänä.

Vinkki:
- Voit tehdä kakun halkaisijaltaan 24 cm:n vuokaan tuplaamalla ainesmäärät.



3/22/2014

Rapeakuorinen maalaisleipä

Kiireinen alkuvuosi takana ja vielä kiireisempi kevät edessä... Mutta (teko)syyt sikseen, sillä pitäisi näitä leipomuksia tänne blogin puollellekin joskus päivittää.

Muutama viikko sitten katsoin leivontaohjelmaa, jossa leivottiin erilaisia leipiä. Leivät näyttivät niin ihanilta rapeine kuorineen ja pehmeine sisuksineen, että oli ihan pakko leipoa leipää. Olen aikaisemmin leiponut vain sämpylöitä, joten kaipasin helppoa perusleivän ohjetta. Koska halusin päästä vikkelästi vaivaamaan, etsin ohjetta ilman juurta. Löysinkin Suklaapossun blogista täydellisen ohjeen tarkoitukseeni. 

Tästä leivästä tulee rapeakuorinen ja maalaistyylinen leipä. Leipä on täydellisen kokoinen nelihenkisen perheen iltapalaksi. Muuntelin alkuperäistä reseptiä hieman. Tein leivän vehnä- ja ruisjauhoista, koska niitä sattui kaapista löytymään. Tällä reseptillä saat hyvää perusleipää ja voit muunnella sitä mielesi mukaan vaihtamalla jauhoja, lisäämällä porkkanaa, siemeniä, rusinoita, kaurahiutaleita... Mitä vain haluat!



Rapeakuorinen maalaisleipä
1 leipä, halkaisija 15-20 cm


Leipä:
1dl maitoa
2dl vettä
1/3 pkt tuorehiivaa
1rkl sokeria
1,5dl ruisjauhoja
1,5tl suolaa 
n. 4,5dl puolikarkeita vehnäjauhoja  

Pinnalle:
2 rkl vettä
0.5 tl suolaa
siemensekoitusta (pirkka)

Tee näin:
Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja lisää sokeri ja anna seoksen seistä noin 5 minuuttia.

Lisää taikinaan ruisjauhot ja suola. Lisää sitten vehnäjauhoja ensin puuhaarukalla sekoittaen ja lopuksi vaivaten. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes taikina on kiinteää ja pehmeää. Jauhota kulhon reunat, peitä se liinalla ja jätä taikina kohoamaan mieluiten lämpimään paikkaan. Anna taikinan kohota 1.5 h kaksinkertaiseksi.

Painele taikinasta ilmakuplat pois ja vaivaa reunoilta sisälle päin hetki. Muotoile taikinasta haluamasi mallinen leipä ja aseta se pellille leivinpaperin päälle. Laita pelti esim. altaan päälle, jossa on kuumaa vettä ja nostata kaksinkertaiseksi (45min). 

Sekoita vesi ja suola yhteen. Voitele leipä sudilla vesi-suola-seoksella. Tee terävällä veitsellä muutama viilto leivän pintaan. Ripottele päälle siemeniä. 

Lämmitä uuni 230 asteiseksi. Laita lämmityksen alkuvaiheessa uunin alimmalle tasolla uunipannu. Laita leipä toiseksi alimmalle tasolle. Kun laitat leivän uuniin, kaada uunipannulle vettä, näin leipään muodostuu rapea kuori. Paista leipää 230 asteessa ensin 10 minuuttia. Laske lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista n. 30 minuuttia, kunnes leipä on onton kuulloinen pohjasta. Jäähdytä leipä ilman liinaa.